tiistai 23. syyskuuta 2014

Maastoilua ja viluisia hevosia

Eiliselle oli luvattu sadetta vahvasti koko päiväksi, joten laitoin hevosille sadeloimet niskaan heti aamusta. Töistä tultuani menin siivoamaan karsinoita ja katselin että molemmat isot hevoset kököttivät katoksessa sateelta suojassa. Milla haki poninsa sisään ja tuli motkottamaan minulle että herralla on vilu, koska se tärisee. Ja kappas, niinpäs olikin. Ja sama myös isoilla hevosilla. Loimet olivat pitäneet vettä ihan hyvin, mutta ilmeisesti hyvin nopeasti lähelle nollaa pudonnut lämpötila oli tottumattomille liian kylmä.


Tänään laitoinkin hevosille sitten toppaloimet etteivät reppanat sentään toistuvasti palellu. Ilmeisesti pitäisi hankkia fleecevuorelliset sadeloimet kun nuo topatut ovat aikas paksut ja kaksien loimien kanssa en jaksa alkaa pelaamaan.

Iltapäivällä kävin Tepan kanssa lyhyen maastolenkin, isolla aukealla oli kyllä melkoisen kylmä kun oikein pääsi tuuli puhaltamaan. Ravattiin aukealta tuulensuojaan metsätielle ja laukattiinkin pieni pätkä.

Kirsi oli luvannut lähteä Martin kanssa Lissulle maastoseuraksi, treffit sovittiin naapurin risteykseen puoli kuudeksi. Lissu oli aivan tohkeissaan kun sai kaverin, Martti ei niinkään. Martilla oli laiskapäivä ja se mennä laahusti Lissun mielestä aivan liian hitaasti, joten neiti otti ja marssi vetohevosestaan sitten ohi.
Ja tottakai juuri tällä kertaa metsäpolulla oli peura, joka loikkasi meidän kohdalta jonnekin helkkarin ryteikköön ja jäi sinne hetkeksi jumiin. Hevoset loikkasivat kumpikin eri suuntiin ja peura senkun räpiköi risukossa. Lopulta se meni matkoihinsa ja hevosetkin rauhottuivat. 
Loppulenkki meni ihan hienosti, nähtiin koiranulkoiluttaja ja autokin tuli vastaan, Lissu ei pelännyt näitä lainkaan.
Mulla oli ollut jo Tepan kanssa lenkillä sellainen tunne että olisi sappikohtaus tulossa, mutta en sitten tajunnut ottaa lääkettä ennen seuraavaa lenkkiä. Lissun kompuroidessa metsäpolulla alkoi mahaan sattua oikein kunnolla ja hieman lenkin puolenvälin jälkeen kun se alkoi selvästi rentoutua ja nyhtää multa ohjia käsistä, tuntui etten kestä enempää mitään vatsaan kohdistuvaa nytkähtelyä, joten tulin sitten alas selästä ja talutin loppumatkan. Ärsyttävää, varsinkin kun mulla ei enää edes ole sappirakkoa! Mutta juu, silti sappi voi joskus ärtyä, sanoi lääkäri.

No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Lissun eka maastolenkki oli kuitenkin ihan onnistunut lukuunottamatta yhteenottoa villin luonnon kanssa. Tästä on hyvä jatkaa.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Rokotuslomaa, hyväntekeväisyyttä ja treenin tynkää


Hevoset viettivät vajaan viikon verran rokotuslomaa, joten aikaa oli keskittyä tarhojen siivoiluun ja muuhun ylläpitoon. Tallitarkastajakin kuuluu kierrelleen näillä nurkilla, joten nyt on paikat puunattu. 



Kyllä lomailu on vaan kivaa

Bocu ei saanut influenssarokotusta, joten ponitreeni on jatkunut normaalisti. Pientä ristikkoakin jopa päästiin hyppäämään.


Loppuviikosta päästiin taas treenaamisen makuun, ratsastin molemmilla hevosilla kentällä puolisen tuntia ihan perusasioita läpi. Taukoa on ollut kiireiden takia joten aloitellaan kevyesti. Lissu oli taukoilun jälkeen mukamas hyvinkin säikky, kaikki rapinat piti kuunnella. Vähimmällä tuntuu pääsevän kun ei kiinnitä mitään huomiota hänen mörköjen pakoiluunsa.
Hienosti on kuitenkin jäänyt mieleen selkäännoustessa paikallaan seisominen ja leipäpalakin kurotetaan ratsastajan kädestä.



Perjantaina kävimme Bocun kanssa Pilvenmäellä Lastensairaalaraveissa kantamassa kortemme kekoon talutusratsastuksen merkeissä. Bocu, joka ei takuulla ole ollut raviradalla ainakaan ravien aikaan, otti tilanteen haltuun hyvin ammattimaisesti. Ensimmäisen kerran se katseli tarkkaan pää pystyssä kun lähtöauto pyyhälsi rataa pitkin hevoset perässä. Vähän piti hirnua peräänkin, mutta tämän jälkeen se vain katseli että "ja taas nuo vetää tuota rinkiä kieli vyön alla, meikä se sitten käveleekin täällä nurtsilla kaikessa rauhassa".

Lauantaina ratsastin molemmilla hevosilla kentällä, Tepan kanssa siirtymisiä ja perushommaa tavoitteena tasainen tahti ilman kiihdyttelyjä. Nojuu, on siinä vielä tekemistä.
Lissun kanssa harjoiteltiin pohkeenväistöä ja oppivaisena neitinä hän hienosti bongasi mitä tässä haetaan. Noin kiitoksille persolle hevoselle on helppo opettaa juttuja kun se on aivan tohkeissaan onnistumisestaan ja kehuista. Myöskään mörköjä ei näkynyt mailla eikä halmeilla vaan keskityttiin työntekoon oikein tosissaan.


Sunnuntaina valjastettiin Millan kanssa Tepa kärryjen eteen ja lähdettiin ajelulle. Hienosti meni reissu, ainoastaan molempia kyydissä istuneita hirvitti herran tapa kävellä letku pitkänä niin, että se heiluu kävellessä välillä osuen aisaan asti. Luulisi että sattuu.

Lissun kanssa kokeiltiin auton kohtaamista tiellä. Lissuahan ei ole paljoakaan ilmeisesti tiellä ratsastettu, joten aloitimme lavastetulla tilanteella kotitiellä. Isäntä ajeli autolla edestakaisin meidän ja naapurin väliä ja minä talutin Lissua. Neiti ei reagoinut autoon oikeastaan millään lailla, joten kiipesin selkään (leipätemppu toimii näemmä myös tiellä!) ja ratsastelin autoa vastaan jokusen kerran. Tästä on hyvä jatkaa tiellä treenaamista kun tietää että noinkin kapealla tiellä pääsee hyvin autoista ohi. Ensi kerralla harjoittelemme samaa asiaa traktorilla.
Menimme vielä hetken aikaa kentällä, eilen opittua pohkeenväistöä lähinnä.




sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Suomenratsujen Kuninkaalliset


Suokki-ihmisen vuoden kohokohta on Suomenratsujen Kuninkaalliset syyskuun alussa, näin myös meikäläiselle. Tänä vuonna odotin tätä viikonloppua oikein erityisesti, koska kasvattini Vilske omistajansa Lauran kanssa oli tulossa yökyläilemään koko viikonlopuksi. Ohjelmassa heillä oli perjantaina 100cm luokka, josta nappasivat voiton, tätä en ollut ikävä kyllä näkemässä kun olin töissä.
Laura ja Vilske ovat käyneet kuninkaallisissa jo monen monta vuotta ja kasvattajana olen saanut kokea monia ilon hetkiä alkaen 5-vuotiaiden laatuarvostelun voitosta viime vuoden estemestaruushopeaan. Saavutuksia heillä on vaikka kuinka paljon, mutta paikan päällä kannustamassa olen ollut lähinnä Ypäjän kinkereissä, sinne kun on meiltä niin mukavan lyhyt matka.


Vilske marssi talliin synnyinkarsinaansa kuin ei olisi koskaan ollutkaan poissa. Kaveriksi tuotu Bocu koitti kovinkin isotella ja hetken aikaa puhistiin nenät vastakkain asiaankuuluvin kiljahduksin, kunnes kuvioon tuli tukko heiniä ja molemminpuoleinen ahneus vei voiton.

Lauantaina Laura lähti jo aamusta avustamaan ystäväänsä tämän varsan esittämisessä laatuarvostelussa ja minä jäin puunaamaan Vilskettä kisakuntoon. Hommansa hoidettuaan Laura ajeli meille takaisin ja lähdimme porukalla takaisin kisapaikalle. Luokkana oli Samuli GP, 105cm. Yksi harmillinen pudotus ja 0.12 sekuntia jäi sijoituksesta.

Sunnuntaina vuorossa oli vielä 110cm luokka, josta tuloksena 8vp ja sijalle 12.
Katselimme sunnuntaina aamupäivästä myös koululuokkia ja taemmalta kentältä pisti silmään isosti ja hienosti liikkunut tumma hevonen. Pienen selvittelyn jälkeen huomasimme, että hyvänen aika, sehän oli Veli Viimeinen, eli Vilskeen sisaren, Pimun Onnin poika. Hienoja varsoja Pimpula on jättänyt eri isistä, myös 2011 kasvattajakilpailun koulupuolen voittaja Aarre Arvokkain on Pimpulan varsa. Tänä vuonna Aarre Arvokkain osallistui koulumestaruuksiin sijoittuen kahdenneksitoista.

Kuninkaallisiin kuuluu myös olennaisena osana holtiton törsääminen expo-alueella. Tällä kertaa mukaan tarttui Lissulle liila talliloimi, fullneck-fleeceloimi ja Tepalle highneck-toppaloimi. 2/3 periaatteessa tarpettomia, koska meillä ei tarvita talliloimia ja fullneck-fleecejä löytyy jo kaksin kappalein. Ei tälle ole mitään selitystä. Toisaalta olen ylpeä itsestäni, koska en ostanut ainoatakaan satulahuopaa tai fleecetakkia.

Suokkifiiliksissä ja suuressa hurmiossa lähdin vielä päivän päätteeksi ratsastamaan Tepalla kentälle, jossa tahkosimme pysähdyksiä käynnissä ja homma toimi oikeinkin hienosti. Ravissa sitten hukkuikin jarrut ja kaikki muukin meni päin persettä, mutta hyvä tuuli kantoi niinkin pitkälle, että harmittelin vain kuvaajan puuttumista. Koska sitten kun Tepa menee hienosti ja upeasti jonakin päivänä niin olisi kiva katsella vanhoja kuvia ja videoita "voi kun se silloin alussa kiikutti mua suu ammollaan". Joo. Ehkä todellisuus iskee sitten jo taas huomenna.

Pihassa on tehty myös muutoksia, kovien sateiden takia Bocun tarhassa majaillut Tepa oli sotkenut tarhan kovin kuraiseksi. Rinteessä alimpana sijaitseva tarha kestää hyvänä Bocun alla, mutta ympäriinsä tarpova tonnikeiju möyrii sen kamalaksi ja hukkasipa tuo vielä molemmat etukenkänsäkin ties kuinka syvälle.
Sitten kävi vielä niin, että Lissu, joka riitelee ja kiukuttelee Bocun kanssa aidan yli, huomasikin ettei voi elää ilman rakasta poniansa kun Milla lähti Bocun kanssa saattamaan kaveriansa Siniä jaa Milli-ponia kotiinpäin. Lissu otti muutaman metrin vauhtia ja hyppäsi 140cm lankkuaidan yli mun ja Tonin katsellessa silmät lautasina sen metsätielle poistuvan valkoisen takamuksen perään. Saatuaan ponit kiinni se ystävällisesti johdatti ne takaisin meidän pihaan (tai ainakin luuli johdattaneensa), jossa se sitten unohti mokomat kääpiöt ja sukelsi isännän tarjoamaan kauraämpäriin.
Seuraavana iltana sitten naputtelimme Tonin kanssa toisen väliaidan ylempien tarhojen väliin ja siirsin Tepan Lissun viereen. Ensimmäinen ilta oli melkoista laulamista ja pippelin heiluttelua, mutta toisena päivänä ei enää kuulunut Tepan tarhasta kuin heinän rouskutusta.